keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Bea

Yhdistyksen oli aika varata koiria Suomeen tulevaksi. Katselin tarhojen sivuja huolella, kyselin koirista ja mietin, kuka tarvitsee todellista apua. Eksyin Villenan tarhan vapaaehtoistyöntekijän YouTube tilille ja näin siellä koiran, joka iski heti, ja kovaa. Koira ei ollut tarhan sivuilla ollenkaan, juuri ehkä siksi, että se oli niin hirvittävän arka ja peloissaan. Useinhan koirat ovat aluksi peloissaan uudessa, rauhattomassa ympäristössä, mutta reipastuvat ja tottuvat.

Bea on arviolta alle 2v ikäinen (3/15), steriloitu narttu, kokoarviosta ei ole nyt tietoa, sillä tarhalta sanottiin sen olevan noin 40cm, mutta kuvista voisi päätellä sen olevan jopa pienempi. Mutta se jää nähtäväksi sitten, kun saadaan tyttö Suomeen!

Bea on poliisin toimesta otettu huostaan usean muun huonosti hoidetun koiran lailla, tarhoille turvaan. Villenan tarhalle sieltä otettiin 8 koiraa.

Tässä olikin oikeastaan kaikki, mitä Beasta tiedän. Videot kertovat sitten sitäkin enemmän. Odotan sitä jo kovasti tulevaksi, haluan sen pääsevän pois tarhalta rauhoittumaan, tottumaan... nauttimaan elämästä. Onneksi se on vielä nuori koira ja varmasti tottuminen tulee olemaan nopeampaa ja helpompaa, kuin vanhemmalla koiralla olisi! Mulla on täysi luottamus siihen, että Beasta kehkeytyy nopeassa tahdissa ihan normaali, iloinen ja luottavainen kotikoira!
Bea sai ennätysnopeasti lentokummin itselleen ja pääsee matkustamaan Suomeen jo 4.12.2016!!! Ihan mahtavaa, että se pääsee näin pian pois tarhalta!

Kunhan tyttö saapuu Suomeen, alkaa blogi taas päivittymään kuulumisista ja kuvista!

Videot ja kuvat
VIDEO 1
VIDEO 2