lauantai 19. joulukuuta 2015

Aqua löysi kodin!

Aqua on löytänyt itselleen loppuelämän kotinsa! Hurrrrjan paljon Onnea, koko perheelle!!

Tällä kertaa vaan kotihoitaja tuntee itsensä petturiksi. Tällaista fiilistä ei ole ollut pitkään pitkään aikaan, koirat jotka ovat viimeksi hoidossa olleet, ovat olleet luonteiltaan reippaita ja avoimia. Mutta tämä Aqua... Se oli niin ujo ja varovainen ensimmäiset viikot! Ja kun se alkoi luottamaan, se tuntui ihan huikealta! Eilen illalla se tuli mun masun päälle, kun olin jo pötköttelemässä. Se luottaa ja rakastaa. Pianhan se tottuu, menee ehkä yksi tai kaksi päivää hämmästellessä että mitä tapahtui. Sellaisia koirat ovat, onneksi! :)) Uusi koti osaa antaa Aqualle aikaa ja tilaa, antaa huomata itse, ettei ole mitään hätää, ja pian se jo luottaakin uuteen perheeseen, rakastaa, antaa kaiken itsestään, tuo suloinen pehmeä kullannuppunen! Ikävä taas tulee, oikein tosissaan. Ja jälleen kerran koti muuttuu hiljaiseksi ja tylsäksi! Aqua on kyllä pistänyt täällä tuulemaan välillä ihan tosissaan, niin kakara se on, että kepposia on viljelty! Se on seissyt keittiön pöydällä suklaata ja pipareita maistelemassa, tyhjentänyt naulakon kotoisesti lattialle, pistellyt lelukorin päreiksi pikkuhiljaa, se rakastaa olkaimia, hoitomamman rintsikoiden ja toppien olkaimet on ommeltu ainakin kertaalleen, johdot - ah, ne ne vasta makoisia olivat, kokonainen kasa kaiuttimen johtoja jäi nätisti nippuun, on mennyt tossua, jakkarankulmaa... voi tavatonta, ihana riiwiökakara jolle ei voi edes olla vihainen, niin suloinen se on! Meillä on ollut sen kanssa hurjan hauskaa! Se on villinnyt tuon vanhan 15v nartun leikkimään päivät päästänsä kanssaan, Donna on virkistynyt ihanasti. Aqua on antanut meille todella paljon ja sitä tulee kyllä melkomoisen ikävä... Jättää aukon jälkeensä. Kyllä mekin täällä hoitopaikassa taas totutaan tylsään arkeen, kivahan on muistella Aquan kepposia!

Laitan vielä kuvia tulemaan muutaman kappaleen. Sitten tämä blogi hiljenee taas kevääseen saakka, en usko, että uutta hoidokkia ennen sitä tulee! Kiva kun kävit lukemassa Aquan kotimatkaa!

Kuinka suloinen!!!
Mitä lemmikit tekee parhaiten sadesäällä?? No pötköttää!!!
Aqua kävi tervehtimässä CBRry:n kautta tullutta Olli-poikaa (Mogli)
Mitähän tyttö miettii...?
Aqua ja Donna. Parhaat kaverit!


Toisen lelu on paras lelu!
Aqualla ei aika tule pitkäksi työpäivien aikana!!
Aqua kylässä tulevassa uudessa kodissaan. 21.12.2015 Aqua muuttaa uuteen kotiin...!



sunnuntai 29. marraskuuta 2015

4. viikko käynnistyy

Pian on kulunut 4 viikkoa Aquan tulosta Suomeen!
Tyttö on reipastunut hurjasti. Olemme käyneet Aquan kanssa kahdestaan kyläilemässä muutaman kerran ja aina se on yhtä reippaasti. Tutkii paikat ja jos ei ole toista koiraa, niin sitten se hengailee jossain itsekseen. Kävimme treffeillä Costa Blancan rescuekoirat ry:n kautta tulleen Teka-tyttösen kanssa ja sen jälkeen Tekan kotona. Tytöt virittelivät villiä leikkiä keskenään, mutta Aquaa jännitti uusi tilanne ja paikka sen verran, että jäi matolla pyörimisen asteelle :D Mutta Tekalla oli Aquan mielestä kivoja leluja ja pikkuinen puruluu kruunasi visiitin.
Autossa Aqua matkustaa edelleen hienosti, hyppää itse kuljetusboxiin ja ulos. Helppo kaveri. Hissi on myös testattu ja vaarattomaksi todettu.
Ja edelleen se suhtautuu vastaan tuleviin koiriin vaihtelevasti, joskus haukkua räksyttää niille ihan hurjasti ja toisinaan kiskoo moikkaamaan, ota siitä nyt sitten selvää :))
Vauhtia Aquassa löytyy ulkona, sillä ei virtaset ihan heti kesken lopu! Kun meno yltyy ihan hurjaksi, otan sen vasemmalle viereeni suht lyhyelle remmille niin meno rauhoittuu kivasti. Aqua ottaa uskomattoman hienosti katsekontaktia! Ja namittamalla pääsee tooooosi pitkälle sen kanssa, on meinaan aika helposti nameilla vietävissä...

Eipä täällä meidän tavallisessa arjessa mitään kummia ole tapahtunut, sitä tavanomaista rutiinia toistellessa ollaan menty. Mutta niinhän sen pitää ollakin!

Kuvia ja video.
Videossa Aqua ja vanha Donna-koirani, pian 15v, intoutuvat (taas!) leikkimään
VIDEO


Läheisyys lämmittää, ainakin otsaa...

Koirat on niin hyviä rentoutumaan!

Tytöt!
Kaunis ja hellyyttävä, pehmeä Aqua!

"Mä haluun oman Facebook-profiilin!"

perjantai 20. marraskuuta 2015

Yksin kotona

Hienosti Aqua on oivaltanut tämän viikon aikana, ettei sen tarvitse huolestua, kun lähden töihin!
Työpäivät siis kuluvat nyt hiljaisuuden vallitessa! Aqua ei hauku eikä ole edes itkseskellyt perääni. Olen jättänyt sille puuhasteluja, kuten tyhjiä maitotölkkejä joissa on pikkunameja sisällä, samoin talous- ja wc-paperirullien sisälle. Lisäksi on kongi, josta Aqua ihan intona yrittää saada herkut talteen :))

Aqua on ihana kotikoira. Nyt kun on muutama viikko kulunut sen saapumisesta, siitä on tullut minua kohtaan tosi läheinen. Hakeutuu herkästi vierelle. Vielä sitä käsittely arastaa, mutta se kuitenkin luottaa siihen, että minä en sille pahaa tee ja antaa käsitellä. Käsittelyllä tarkoitan nyt esim. valjaiden pukemista. Aqua menee aina yhteen kohtaan eteistä odottamaan pukemista. Ja kun puen sille valjaita, se nojailee seinään, hieman väistää, mutta ei yritä lähteä mihinkään. Pikkuhiljaa sekin on välillä unohtunut ja se seisoo ihan reippaasti puettavana. Ja kun tulemme ulkoota sisälle, ei Aqua lähde eteisestä vaeltelemaan mihinkään, vaan odottelee omaa riisumisvuoroaan tosi kivasti ihan rauhassa! Se on hirmuisen fiksu likka!
Voin istua sohvalla sen vieressä, se ei siirry kauemmaksi enää. Ollaan ihan liki toisiamme :)) Illalla nukkumaan mentäessä Aqua yleensä innoissaan hyppää ensimmäisenä sänkyyn ja me muut sen jälkeen. Yleensä Aqua hakeutuu viereeni kasvojen korkeudelle. Eilen illallakin se nukahti leuka olkapäälläni... hellyyttävä! On ihana nähdä sen reipastumista! Onhan se hiukan arka, mutta niin utelias ja reipas eikä omalle porukalle arka juuri laisinkaan :))

Kävimme eilen Aquan kanssa kahdestaan ensin hieman autoajelulla, Aquahan hyppää itse koiraboxiin ja on nätisti autoilujen ajan. Kävimme kyläilemässä tutun luona. Aquan ensimmäinen kyläreissu. Se uteliaana kävi kaikki paikat läpi, haastoi leikkiin perheen vanhan koiran ja löysi puruluun jota alkoi nakertamaan. Siis kyläreissu sujui ihan ääretömän mallikkaasti, paljon paljon paremmin kuin osasin edes aavistella! Kylässä oli lattiahäkissä myös kaksi marsua, joita Aqua kävi nuuskimassa osoittamatta suurempaa mielenkiintoa niihin.

Toivoisin niin kovin, että joku Aquaan rakastuisi päätä pahkaa, antaisi sille kodin, rakkautta ja alkuunsa tarvittavaa kärsivällisyyttä. Aqua tulisi palkitsemaan sen muutaman kuukauden kuluttua monin kertaisena rakkautena takaisin! Kodin tulee ymmärtää, että ensimmäiset viikot menee tutustuessa ja luottamusta hakiessa, mutta kun ne on saavutettu, vain taivas on enää rajana kaikelle uudelle, mitä voi yhdessä turvallisesti kokea!
Aqua on ihana, iloinen, energinen, kiltti ja äärettömän hellä pieni koira joka ansaitsee parhaan mahdollisen, ymmärtäväisen kodin




Kongi? Mitä tällä tehdään??

Jep, kyllä mä tiedän mitä tällä tehdään, eipä mennyt kuin hetki, kun hoksasin!!

Odottelen kärsivällisesti maailman hitaimman syömistä. Jos se edes joskus jättäis mulle jotain...!!


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Aqua puistoilee

Tänään Aqua oli ekaa kertaa koirapuistoilemassa. Kaverina sillä oli ihan uusi kaveri, Costa Blancan rescuekoirien kautta tullut Bambi-tyttönen.
Aquaa jännitti, sillä takana oli ensin automatka, joka sujui loistavasti. Aqua oli todella rauhallinen ja tyytyväisen oloinen autossa. Sitten nuuskumatka koirapuistoon, paljon uusia hajuja. Ja sitten koirapuisto. Se oli uutta ja jännittävää, Aqua meni nenä maassa ensimmäisen 45 minuutia, eikä mennyt kotihoitajastaan kovin kauas, piti kyllä silmällä, ettei sitä jätetä :) Bambi yritti välillä innostaa Aquaa leikkimäänkin, mutta Aquaa jännitti aika lailla tämä uusi tilanne ja paikka.

Liitteeksi muutama kuva ja videopätkä puistoilusta ja muutama kuva viikonlopulta
Donnan vieressä on turvallista olla. Aqua on ottanut Donnan (14,9v) äitihahmokseen

Posetus. Eikö se olekin kaunis!!??

Donna ja Aqua

Koirapuistossa, niin pienenä!

Varovaista tutustumista
Muutama lyhyt video
Video 1
Video 2  Vähän jo leikittääkin!
Video 3

torstai 12. marraskuuta 2015

Vauhtityttö

Nyt Aqua on ollut reilun viikon Suomessa. Tuntuu, kuin se olisi tuossa ollut jo pitempäänkin! On lumpsahtanut porukkaan niin kivuttomasti.
Aqua on kova tyttö touhuamaan. Leluja se ravistelee ja käy jemmaamassa sen jälkeen. Lelukori on aina tyhjä :)

Nätisti se odottelee, kun hitaammat (lue galgo) saavat ruokakipponsa tyhjiksi, ei käy härkkimässä, vain jonottaa vähäsen.. jos vaikka jotain jäisi sille nuoltavaksi?!

Aqua on ihan kotikoira. Ei pelkää imuria, tekee kuten kaikki muutkin koirani, siirtyy imurin alta pois, vaikkapa toiseen huoneeseen tai sohvalle. Mitkään kotihommat ei ole saanut sitä pelkäämään. Arki rullaa täällä oikein kivasti!
Työpäivän kulun olen tallentanut läppärille ja töiden jälkeen kuunnellut. Maanantaina oli hiljaista, tiistaina sensijaan Aqua itki aika paljon. Keskiviikkona itkua vähemmän, ei siis hauku. Tänään se sai aamusella jonkun hillittömän hepulin selkeästi, kuului kuinka se juoksi ympäri huushollia ja n 4 tunnin yksin olon jälkeen alkoi itkeskelemään, luulen, että sillä on vain ihan järkyttävän tylsää. Itku ei ollut mitään paniikki-itkua ollenkaan. Oli pitkiä hiljaisia taukoja ja sitten taas itkusessio. Kaikkiaan nyt vaikuttaa siltä, että päivä päivältä sen itkut vähenee. Jätän sille sanomalehtiä ja isohkoja puruluita päivän vietteeksi.

Ulkona se on todella menevää sorttia. Pitäisi ehtiä joka paikkaan. Nenä vie pusikoihin ja metsään. Siellä se tykkäisi nuuskutella. Aqualle sopisi varmaan harrastukseksi hajutyöskentely tai jälki, niin nenäkoira se on. Agilityssä se varmasti pärjäisi myös, sillä se on hirmuisen ketterä ja nopea liikkeissään!
Harmikseni täällä ei ole tullut kuin 3 koiraa meitä vastaan. Ensimmäiselle Aqua ei sanonut mitään, mutta toiselle se haukkui. Kolmatta se meni intopinkeänä moikkaamaan! En siis yhtään tiedä miten se toisiin koiriin oikeastaan suhtautuu.

Nyt on sitä töpön heiluttelua näkynyt myös minulle :)) Lämmittää mieltä, nopeasti se on kotiutunut, vain reilussa viikossa. Tuskin maltan odottaa millainen villikko ja avoin tyttö se on muutamankin kk:n kuluttua!

Perus koiraperheen arkea täällä siis mennään, mitään mullistavaa ei ole tapahtunut!
Kuvatuksia:
Elviksen kanssa chillaillaan! (ufokoirat)

Jonotusta. Hidas koira. Maltti on valttia, jos jotain vaikka sattuisi jäämään...

Aquan lempipaikka sohvalla!

To-aamuna. Kissa on ihan kiva, kunhan ei ala tuijottelemaan.. sitten pitää haukahtaa sille muutaman kerran

Päivän lehdet on luettu!

lauantai 7. marraskuuta 2015

4. päivä

Aqua on ollut kokonaista 4 päivää Suomessa. Se on loikkinut suurin harppauksin eteenpäin. Tulee lähelle hakemaan rapsutuksia, mutta on kovin varovainen kun käsi ojentuu sitä kohti. Mieli tekisi niin kovin olla hellittävänä, mutta jänskä istuu vielä olkapäällä :)

Aqua on yrittänyt saada omia koiriani leikkimään, mutta eiväthän nämä vanhat jäärät enää jaksa touhuta! Ensi viikolle onkin suunnitteilla koirapuistopäivä pienen ja ihanan Bambin (saap. Costa Blancan rescuekoirat ry:n kautta) kanssa!

Aqua kävi puntarissakin, ja vaaka näytti hiukan yli 8kg eli ei kovin paljon, pikkuinen tiitiäinenhän se on!

Nyt on harjoiteltu myös yksin olemisia, jaottelu menee niin, että Donna ja Aqua oleilevat makkarissa ja loput koirat mikä missäkin. Yhden harjoittelukerran jälkeen kotihoitaja toteaa olevansa vailla toista tossua, kännyn latausjohtoa ja Tiimarin silmälaseja. Ne oli askarreltu ja tuunattu tosi paljon paremmiksi... Aqualla on ollut myös Espanjan kotihoidossa tapana touhuta kaikenlaista tällaista pentumaista pikku puuhastelua, eli pitää olla tarkkana, mitä sen hampaiden ulottuville jättää. Se on myös kokeillut miltä tuntuu seistä yöpöydällä.. Ihana pieni riiwiö! Mutta ilmeisesti se ei ole täällä itsekseen haukkunut. Virittelen läppäriini Audacity-ohjelman, jonka avulla saan selville, onko Aqua hiljakseen työpäivän ajan vai kuuluuko itkua tai haukkumista. Arki alkaa siis maanantaina, nyt olen ollut mammalomalla!

Nyt on näkynyt jo pienen töpöhännän villiä heilumistakin! Tulin Donnan kanssa ulkoota sisälle, Aqua tuli eteiseen vastaan ja oli aivan intopinkeänä ja hirrrrmu iloinen Donnan saapumisesta, ei niinkään minun :)

Lauantaiaamuna kun heräsin, löysin Aquan nukkumasta jaloistani! Onneksi mulla oli kännykkä yöpöydällä ja sain napattua kuvan! Aika RentoReginahan se oli, vailla huolen häivää, kintut kohti kattoa - ihanainen olo!

Muutama kuva
Aqua eestä, sivusta ja söpöilemässä

Tällainen RentoRegina löytyi lauantaiaamuna jalkopäästä!

torstai 5. marraskuuta 2015

Reipastumista

Aqua on ollut Suomessa vasta pienen hetken. Aamulla silmiään hieroi jo huomattavasti reippaampi tyttö, kuin edellisenä aamuna! Aqua antaa jo silittää itseään, jännittää sitä, mutta antaa kuitenkin.

Ulkona Aqua on hirrrrvittävän reipas tyttö. Käyttää aktiivisesti nenäänsä ja haluaisi tutkia jokaisen pusikon ja pensaan. Vauhti on päätä huimaava :)) Tänään olen pysähdellyt aina, kun vauhti kiihtyy pomppaamiseen saakka, Aqua pysähtyy nätisti ja ottaa katsekontaktin yleensä. Matka jatkuu pysähtyäkseen uudelleen... harjoitellaan siis!

Nyt näyttäisi siltä, että Aqua on sisäsiisti, ensimmäisen yön jälkeen ei ole pissoja tullut sisälle, kakkoset sensijaan on toimitettu terassin matolle, siis sisälle :)) Mutta uskon, että se on tämän alkujännityksen jälkeen sisäsiisti

Aqua tykkää ihan hullun lailla jäystää puruluita. Ja tosiaan, lelujen keräily on sen mieleen. Toivon kovasti, että se jossain vaiheessa uskaltaisi leikkiä oikein riemumielin leluilla, nyt se vaan nykertää niitä ja kuljettelee paikasta toiseen.

Suihkuhommelit on käyty läpi, eihän likka suihkusta tykännyt ja olisi hilpaissut heti jos ote olisi irronnut, mutta antoi kuitenkin riuhtomatta pestä itsensä. Nyt on kiiltävä turkki ja hyvä tuoksu!

Ruoka maistuu tyttöselle erinomaisesti, sillä on vielä toistaiseksi kyltymätön ruokahalu. Se varmaan tasaantuu kun se tajuaa, että ruokaa tulee säännöllisesti ja riittävän paljon.

Irina-kissan kanssa eläminen on helppoa, Irina ei tunkeile Aquan kuonolle eikä Aqua änkeä Irinan iholle, päin vastoin, Aqua antaa Irinalle tilaa. Eli voisin sanoa, että Aqua sopisi perheeseen, jossa on rauhallinen ja koiriin tottunut kissa.

Aamupäivällä Aqua sai remmihepulin, kun Elvis tohkeissaan kuopi maata koiven noston jälkeen, se oli Aquan mielestä inspiroivaa puuhaa! Voimme varmaan jo ehkä ensi viikolla tehdä tutustumisreissun koirapuistoon sen kanssa, saisi purkaa hieman energiaansa.

Puruluut on suurta herkkua!


Suihkun jälkeen pörröinen turkki
Suihkun jälkeen piti laittaa paita päälle, kun pikkuista paleli!

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Aqua on saapunut!

Aquan lento Alicantesta saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle tiistai-iltana puoli yhdeksän maissa. Kiitämme Aquan kanssa lentokummi Leaa, joka mahdollisti Aquan saapumisen Suomeen, etsimään ikiomaa, pysyvää kotiaan!

Aqua oli melkolailla peloissaan ja boxista houkutteleminen ulos vei jonkin aikaa. Mutta kun se boxista tuli ulos, olikin jo uteliaisuus nähtävillä. Nätisti se käveli läpi tuloaulan ulos, ulkona nenä lähti viemään ja tyttö kulki reippaasti kaikki liukuovet ja hissit läpi. Pienen pieni paniikki sitten iski, kun ajattelin nostaa sen syliin ja autoon. Kosketukseni olisi ollut Aqualle hiukan liikaa, joten se alkoi riuhtomaan ja perääntymään. Mulle iski paniikki, että pääsee valjas-kaulapanta-turvaremmisysteemeistään ulos, joten jotain muuta piti sitten keksiä. Avasin auton oven ja ohjasin Aquaa sisälle. Hetken mietittyään tyttö hyppäsikin auton kyytiin ja meni takapenkin viimeisimpään nurkkaan pienelle kerälle, mahdollisimman kauas minusta :)) Matka siis sujui hiljaisuuden vallitessa. Myöskin autosta Aqua tuli reippaan itsenäisesti ulos.
Kävin hakemassa omat koirani ulos, tutustuminen sujui hyvin ja lähdettiin ihan pikaisesti pikkulenkille, kaikki yhdessä. Ja sitten kotiin. Aqua oli todella kiinnostunut ja utelias näkemään millaiseen paikkaan hänet oli tuotu! Se kävi reippaasti kaikki paikat läpi tarkkaan nuuskutellen. Irina-kissakin tuli nätisti tulokasta nuuskimaan, mutta silloin meni Aqualla pupu pöksyihin ja se ihan varovasti ärähti Irinalle ja poistui paikalta :))

Nukkumaan mentiin puolen yön tietämillä, Aqua ja Donna olivat makkarissa, Elvis, Hani ja Irina olkkarissa. Aqua löysi oman paikkansa pöydän alta, kävi sinne nukkumaan. Hiukan omituisia ääniä siitä on lähtenyt aika ajoin, kuin pitkää haukotusta jossa ihan minihaukahduksia seassa, korkealta muttei kovaa. En vielä tiedä, mitä se noilla äänillä tarkoittaa, onko se niin jännittynyt vai mitä. Eiköhän se selviä lähipäivien aikana!

Keskiviikkoaamu valkenikin jo sitten aivastuksen reippaamman Aquan kanssa. Se on omaehtoisesti käynyt jo meitä ihmisiä nuuskimassa, uteliaisuus se on joka voittaa! Arastelee toki vielä, mutta uskon, että jo muutaman viikon päästä täällä asustelee ihan erilainen, vapautuneempi ja avoimempi Aqua!
Se on jo tässä aamupäivän aikana tutustunut pehmoleluihin ja palloon. Kivat lelut se vie makkariin, omaan pikku pesäänsä. Ulkoilu omien koirieni kanssa sujui melko mallikkaasti, tuo oma Elvikseni vaan hiukan mökötti uutta tulokasta ja tahmaili lenkillä :D Aqualla on reipas vauhti ulkona, neliveto päällä mennään, onneksi se on niin pikkuinen, ettei juurikaan olkapäätä pakota se vauhdikkuus!

Aqua on noin 35 cm korkea, jotenkin kuvittelin sen olevan isompi ja tanakampi, mutta tuo on tuollainen pikkuinen kirppu, hentonen tyttö, ja ah, niin äärettömän kaunis ja pehmeä! Pikkuisella on ihana pieni töpöhäntä, lieköhän se alunperin typistetty vai onkohan sille joskus sattunut tapaturma, sitä emme saa koskaan tietää!

Päivän ohjelmanumerossa on turkin pesu. Jännityksellä sitä odottelen, kun ihmisen kosketus on sille vielä melkolailla jännittävää... mutta tytön turkki on todella eloton ja pölyinen, ajattelin, että tässä kertajärkytyksen piikkiin pistellään turkkikin kuntoon! Hui! :))

Blogi jatkuu siis Aquan kuulumisilla ja kuvilla, luulen, että voin joka postaukseen lisätä jotain reipastumiseen liittyvää ja positiivista tekstiä, jotenkin sen aistii, että se vilkas ja reipas tyttö odottelee kuoren murtumista päästäkseen vapaaksi!

Muutama onneton kuvatus eilisillasta ja tältä aamulta:

Tiistai-iltana, tutustuminen Elviksen kanssa
Kissanruoka tuoksuu nenään...
Hieman ihmeissään, mitä tapahtui viimeisen vuorokauden aikana!

Sivuprofiili

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Vielä on pakko kertoa...

...että Aqua taitaa olla varsinainen Tasmanian Tuholainen! :))
Kotihoitaja kertoi, että parit lipokkaat on jo menneet parempiin suihin ja aina kun on jotain rouskuteltavaa saatavilla, Aqua kyllä käyttää tilaisuuden hyväkseen!
Tänään olenkin sitten teippaillut johtoja seiniin ja lattioihin, ettei ne houkuttele tyttöä pureksimaan ja saamaan vielä sähköiskuja... Täytyy alkaa katsomaan kämppää Sillä Silmällä, että mitähän se täältä mahtaakaan löytää purtavaksi :D

Sain kivan videopätkän Aquasta, jossa se jo hakee kotihoitajalta rapsutuksia! Ihanaa, että se on näin pian jo reipastunut! Erittäin hyvä merkki!

Tässäpä kuva pienestä Tasmanian Tuholaisesta






















Ja tässä pieni videonpätkä Aquan reipastelusta!

Enää 6 päivää odotusta!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Ensi viikolla!

Ensi viikon tiistai-iltana Aqua sitten saapuu Suomeen! Odottavan aika ei tällä kertaa ole ollut pitkä :)

Aqua on reipastunut kotihoidossa, vielä se on ihmisille arka, mutta tykkää toisista koirista todella paljon, voisin kuvitella, että oma pieni laumani olisi sille juuri sopiva tukea ja turvaa antava porukka!

Vielä en tiedä yhtään, miten se suhtautuu kissoihin. Se on aina näiden hoitokoirien kanssa haastavaa. Irina toki on aika pro hoitokoirien kanssa, sillä on ihan oma tyylinsä kertoa kuka on pomo talossa. Yleensä Irina istuu keskellä lattiaa ja tuijottaa tulokkaan kumoon. Jos toinen ei tuijotuksesta tajua vaan yrittää puskea heti iholle - hyvällä tai pahalla - Irina nostaa varoituksena etutassunsa, mutta istuu edelleen rauhallisesti. On se joskus heittänytkin yläviitosen tunkeilevan koiran kuonoon, mutta koskaan ei ole tullut mitään reikää tms eli hienosti se osaa, meidän ihana Irina!

Aqua on kotihoitajan kertoman mukaan sisäsiisti tyttönen, toivottavasti jatkaa meillä samaan malliin :))

Laitan mukaan ihanan videopätkän, joka saa minut hymyilemään aina, Aqua on siinä jotenkin hirvittävän hellyyttävä. Video on otettu hetimiten silloin kun Aqua saapui kotihoitopaikkaan, eli se vielä tutustuu talon muihin koiriin. Suloinen touhupeppu!

Toinen video on otettu viime viikolla, Touhupeppu ulkoilee ja touhuilee :)

Blogi jatkuu sitten seuraavaksi ihan oikeilla ja tuoreilla Aquan kuulumisilla, ensi viikkoon siis!!

Aqua 1
Aqua 2



keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Aqua

Aqua on tulossa kotihoitoon 3.11.
Tyttönen on kovasti arka tarhalla, toiset koirat on sen mielestä kivoja, mutta ihmiset hieman pelottavia. Toivottavasti se rohkastuisi kotihoidossa! Aqua pääsi viime perjantaina espanjalaiselle kotihoitajalle, pois tarhalta! Ihan mahtava juttu!!

Näin Aquan syyskuisella tarhareissullani. Siellä se istua nökötti häkissä, nojaili seinään kun muut koirat hyppivät innoissaan häkkiä vasten saadakseen hiukan huomiota ja paijausta osakseen..
Aqua on tullut tarhalle heinäkuun puolessa välissä, vaikka se on pieni ja suloinen, sitä ei ole haluttu minkään yhdistyksen kotiutuslistalle juuri arkuutensa vuoksi.. Nyt se saa uuden mahdollisuuden! Vaikka se hieman araksi jäisikin, niin uskon, että sille on olemassa täällä Suomessa ihan omat ihmiset! Ne täytyy vain löytää. Odotellaan sitten niin kauan, että ne löytyvät :)

Kotihoitaja täällä into pinkeänä jo odottelee uutta ystäväänsä! Muutama viikko vielä
Pari kuvaa Aquasta




Ja sitten kotihoitajan mietteitä..

Aron on kotona!

No tännehän on unohtunut päivittää, että ihanainen Aron löysi oman kodin elo-syyskuun vaihteessa! Hirmusti paljon onnea koko perheelle!


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Reilut 2kk Suomessa

Aron on ollut reilut 2 kk Suomessa!
Tuona aikana Aronista on kasvanut nuori mies. Sen vauvamaiset piirteet on vaihtuneet aikuisemmiksi, käytös on vielä ihan pentumaista, mutta silloin tällöin nousee jo takakinttu ulkona! Puolivuotiaan pennun tavoin Aron kaipaa rakkautta ja rajoja. Uudelleen ja uudelleen, ainakin niitä rajoja :))
Aron oli muutaman päivän  hoidossa perheessä, jossa on koiriin tottunut kissa. Hyvin Aron sen kanssa tuli juttuun, se olisi halunnut varmaan leikkiä kissan kanssa tai tutustua tarkemmin, mutta kissa oli toista mieltä. Mutta Aronilla ei ollut sen suuntaisia elkeitä, että kissalta nirri pois :D
Mitään kovin ihmeellistä ei Aronin elämässä ole tapahtunut kesän aikana, joten tässä pläjäys valokuvaa ja videota!

Videot
Aron koirapuistossa
Aron omalla pihalla, niin suloinen!
Aron hoitopaikassa leikkimässä


Tällaisella kokoonpanolla hoitopaikassa, Aron oli kuin kala vedessä!
Hoitopaikassa

Aron osasi rentoutua myös hoitopaikassaan!

Poseerausta
Lapsi nukkuu rankan päivän jälkeen...
Koirapuistoilua

Koirapuistossa tuli hiki!

Voi ei, katsokaa noita hellyyttäviä korvia!!!
Oravanmetsästäjä