Ennätyksiä!

Ihan nopea päivitys, kun en malta millään pidätellä leveää hymyä :)
Hani on tehnyt ennätyksiä yksinolemiseensa!
Maanantaina yksinoloa  noin tunti + 20 minuuttia, tiistaina tunnin ja 45 minuuttia, keskiviikkona jo 2 tuntia, torstaina sitten 2 tuntia ja vartti päälle. Keskiviikkona 10 minuuttia ennen kun tulin kotiin, kuului muutaman sekunnin mittainen piippaussessio, muutoin täällä on ollut hipihiljaista, mitä nyt muutaman kerran kuulunut korvien läpyttelyä!!
I-han mah-ta-vaa!!!

Ja kaikki eroahdistuksen tunnusmerkit on hävinneet; hermostuminen huomatessaan että teen lähtöä, ratkiriemukas vastaanotto tullessani jne.
Nyt se menee aamusapuskan jälkeen sohvalle ihan pienelle kerälle eikä tule edes eteiseen katsomaan kun lähden :)
Palatessani töistä hakemaan Hania, se kyllä iloisena tulee eteiseen, kunhan ensin venyttelee kunnolla, mutta käyttäytyy hyvin hillitysti.
Kyllä sitä valoa tunnelin päässä näkyy... Olen happy happy!!

Hani ja Irina lähentyvät toisiaan kokoajan

Että tämmöinen kuva tällä kertaa!!

Donna ja Hani

Hyvin on alkanut!

Nyt olemme tehneet yksinoloharjoituksia aamuisin, aluksi tunnin pätkissä ja nyt olemme edenneet siihen, että Hani pärjää hienosti yksinään jo kokonaisen tunnin lisäksi 15-20 minuuttia!!

Äänitän joka aamu kuuluuko piippausta. Alkuun kuului piippausta 10 minuutin kuluttua lähdöstäni.
Se on mielellään jäänyt sohvalle köllimään eikä ole edes eteiseen tullut katsomaan kun porukka valuu ovesta ulos :)

Viime perjantain äänitteessä kuului 50 minuutin yksinolon jälkeen todella lyhyt (n. 15-20 sek.) piippausjakso, ja sitten täysi hiljaisuus... Mitä nyt Hopo välillä avasi ääntään, se kun rakastaa omaa ääntään...

Tästä on hyvä lähteä pidentämään yksin olemisen aikoja! Ensi viikko menee tasaisesti sen kannalta, lapset ovat molemmat pois hiihtolomareissuillaan, eli Hani jää yksin heti kun poistun ovesta ulos. Normaalisti nuorisolla on pari sellaista päivää lukujärjestyksessä jolloin lähtevät kotoota myöhemmin.
Mä olen jo aika toiveikas Hanin suhteen, tosin en vieläkään uskalla alkaa tuulettelemaan, mennään hitaasti mutta varmasti eteenpäin.
Clomicalmia olen nyt vähentänyt ja vähennän hissukseen kunnes kaikki tabletit on purkista loppu, nyt se saa vielä hetken puolikkaan tabletin joka toinen päivä, jonkun viikon kuluttua kahden päivän välein jne.

Viime viikolla oli myös Hanin hammaskiven puhdistusoperaatio. Ihana bambi jalat sekaisin yritti viimeiseen saakka pysyä pystyssä rauhoituksen alettua vaikuttamaan, mutta uni otti vallan... Hammaskiven lisäksi lähti yksi huono poskihammas.

Ja pupujen hajut saavat pian vallan galgottimen ulkoiluista... Se tiirailee tarkkana josko paistia olis näkyvillä... Suuri Metsästäjä Hani!

Muutama kuvatus:

Mikä ihana nenu!!

Onko ihan pakko lähteä töihin??

Silkkiturkki!

Olalle koputus

Edellisen blogipäivityksen kommentteihin tuli ihana olalle koputus, kiitos sinulle siitä!

Olen ollut talviunilla... no ei tietenkään sentään, vaan olen ihan kevyesti lakaissut "ongelman" maton alle, eli kun nyt pärjätään Hanin kanssa jotenkuten, niin laiskuus ja motivaation puute on ottanut vallan. Tuntui niin vaikealta ratkaista eroahdistusproblematiikkaa. Mutta pakkohan asialle on oikeasti jotakin tehdä, enhän voi elää seuraavia vuosia niin ettei likka osaa olla yksin? Kohta lapset muuttaa pois kotoota, niin sittenhän minä lirissä olen!! :D

No viimeviikolla se sitten iski, oivallus. 
Lukiolaiseni jäi kotiin lukulomalle ja jätin siis Hanin kotiin vapaapäivälle. Se oli pärjännyt täällä hienosti "yksin". Tästä se ajatus sitten lähti. Miksi yrittäisin väkisin yksinoloharjoituksia iltaisin kun ei se kuitenkaan tule onnistumaan ja vaatii järkyttävän määrän varapäreitä?

Mehän tehdäänkin niin, että Hani jää tänne kotiin aamulla, ensin tunnin jonka se kestää hyvin. Ja ihan pikkuhiljaa pitkitetään 10 minsaa kerrallaan yksinoloa. Olen onneksi alle 10 minuutin ajomatkan päässä töissä, joten se ei tuota työnantajallekaan suurta tappiota, jos käytän kahvitaukoni ajamalla kotiin Hania hakemaan...

Muuten Hani voi erinomaisesti, painoa on tullut lisää ja likka näyttää todella kauniilta ja hyvinvoivalta.
Se on alkanut leikkimään ja ulkonakin saattaa hepuli iskeä, harmi kun remelit haittaa koikkelehtimista :))

Pupujakin on nähty ja niistä se innostuu vallan kauhiasti. Tietenkin. Onhan se metsästäjä joka on vuosikaudet metsäsänyt omat ruokansa. Sieltä se tulee, vanhasta muistista ja selkärangasta, ei se kerkiä miettimään onko masu juuri sillä hetkellä täynnä vai tyhjä :)

Voisin kyllä sanoa, että Hani on onnellinen koira. Ja sitä on ihana katsoa, onnellista koiraa, sen hymyä ja korvia jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa...

Eli näillä eväillä mennään, lupaan päivitellä tänne miten tässä edistytään.
Ja upouusi kamerakin odottaa käyttäjäänsä, mä vielä opiskelen sitä. Mutta kuviakin olis tulossa!!

Tässä yks kuva joulusta... 

Rrrrrakastan leipomista... kait? :)