Viimeisimmät saavutukset

No hups, johan pääsi vierähtämään aikaa edellisestä päivityksestä!! :D

Mistäs sitten aloittaisin... hmmmm... No, Clomicalmin aloituksesta on kulunut kolmisen viikkoa, joten olen pikkuhiljaa kiristellyt yksinoloharjoituksen tahtia. Töissähän Hani viettää suuren osan päiväajastaan, kuten minäkin, joten olen tehnyt harjoituksia siellä mahdollisuuksien mukaan.
Nyt Hani pystyy odottamaan työhuoneessani vartin verran yksin kun käyn kaupassa, kahdesti päivässä.
Ennen otin sen mukaan kun lähdin ulos sauhuille, nyt se jää huoneeseeni odottamaan. Hienosti sujuu siellä rintamalla siis.

Kotona yksinjäämisharjoitukset ovat vielä alkutekijöissään. Strategia puuttuu, sitä on vaikea tehdä johdonmukaiseksi... Liikaa liikkuvia osia, kuten nuorison autolla viemiset ja tuomiset yms.
Nyt se ei kuitenkaan ole kokoajan valppaana mihin kukakin menee, vaan nautiskelee sohvan lämmöstä mieluummin, eli pientä valoa ja toivoa tunnelin päässä näkyy. Jos sitten kuitenkin jonain päivänä se pystyisi jäämään yksin kotiin turvallisin ja luottavaisin mielin?
Hankin Hanille ns. sporttipaidan, joka kietoutuu tiukasti tytön kehon ympärille, turvaksi ja rauhoittamaan sitä, josko siitä olisi lisäapuja yksinoloharjoituksissa... kaikki keinot lienee sallittuja? :)

Duunikaverien keskuudessa se on herättänyt suuria tunteita. Nekin, jotka niin eivät koirista välitä, ovat selkeästi sulaneet Hanin vaatimattoman olemuksen edessä. Varovasti likka hiipii jonkun lähelle (kahvi- ja ruokatauoilla) ja sitten vielä pari askelta lähemmäksi pyytääkseen rapsutuksia. Ja kuin automaatit, käsiä ojentuu ja Hani saa rapsutuksensa :)

Muutaman työkaverin askeleet se jo tunnistaa hyvin, ne kuullessaan alkaa piippaamaan ilmoittaakseen, että täällä ollaan taas! Häntäkin jo heiluu heille iloisesti, vaikkakin pidättyväisesti, onhan Hani sentään virkatehtävissä... ;)

Hanin tarina on ilmeisesti levinnyt ympäri taloa, sillä ihan tuntemattomatkin ihmiset kysyvät, miten Hani edistyy...! Hih, minusta se on aika kiva juttu huomata, että ihmiset ymmärtävät ja välittävät, myötäelävät.

Costa Blancan rescuekoirat ry:n peli-illassakin Hanitus oli viime lauantaina. Ja pärjäsi hienosti, jännitti hiukan mutta siellä se teki ihan samoin kuin töissä, hiippaili ihmisten luo ja pyysi rapsuja sekä nameja. Koirat eivät myöskään kokeneet Hania millään lailla uhkana, sellainenkin haukkuli joka ärähti toisen koiran tullessa liian lähelle Hänen Pelialuettaan, antoi Hanin seistä ihan vieressä. Hani kertoo olemuksellaan siis koirillekin, ettei tahdo kenellekään pahaa.

Onhan sillä vielä kaikenlaisia hassuja juttuja, joiden kanssa pitää tällä hetkellä vain elellä ja katsoa jääkö ne pois ajan myötä. Esimerkiksi; kukaan ei saisi kävellä Hanin takana, se aiheuttaa sille hämminkiä. Selustahan pitää turvata... Ja toisekseen se ei voi oikein millään kulkea aukealla alueella, vaan pitää päästä seinän viereen tai kulkemaan autorivin kupeessa, vaikka liikkuvia autoja kunnioittaakin kiitettävän paljon.

Sellaista meillä tällä kertaa, palailemme taas astialle, kun on jotakin kerrottavaa.
Nyt olis muutama kuvatuskin, olen ollut kyllä luvattoman laiska kuvaamaan... :D

Tytöt nukkuu näin...

...tai näin

Uudet vetimet, sporttipaita ja tiimipanta, wau.... Hani ei niinkään arvosta mallintöitä, vaikka mallinkroppa onkin!?

Peli-illassa

Zorron ja Ronjan kanssa löydetty jotain mielenkiintoista... Nami?

Hani osaa liikkua :))

Pikapäivitys:
Hani on oppinut liikkumaan vinttikoiraamaisen keveästi ja sopivalla nopeudella. Saa ihan taluttaja kiristää tahtia, että koiran tahti pysyy tasaisena!! Ei haitannut pitkäksi avattu takkikaan liikkumista eikä muitakaan ulkoaskareita :)) Ja että se uskaltaa lähteä reippaasti kotimetsää kauemmaksi!
Että näin täällä hipsitään hiljalleen eteenpäin!!
Vielä kun päästäisiin harjoittelemaan ja oppimaan yksin olemista, Hanista tulee täyden kympin koira!

Sori, nyt ei ole tarjota uusia kuvia :((

Kaikessa rauhassa

Hanilla on nyt viikko ahkeraa päivätyötä takana. Tyttö toimii hyvin, rutiinit on helpottaneet sen aamutoimia. Ihan ensin kun herätään, Hani menee ulkona käymään. Hiukan myöhemmin menee koko jengi tai sitten vain Donna ja Hopo. Tämän jälkeen aamupuuron saa Donna ja Hopo, Hanin puuro otetaan mukaan töihin. Ja nyt Hanin aamuköpöttely autolle sujuu mallikkaasti, ei jumita enää mutkissa :)

Kotonakin voin jo mennä makkarin oven taakse vaikkapa puhumaan puhelimessa ilman suurempaa piippaamista, jos pikkuisen piipitystä kuuluu, hetken päästä kurkkaan niin likka röhnöttää kaikessa rauhassa sohvalla, jes!

Näin on siis stressitasot saatu aika alas, Clomicalmin annoin vasta tänäaamuna, syystä että torstai-iltana sitä hakiessani apteekista sieltä ilmoitettiin, ettei valmistetta ole heillä. No, sanoin tulevani perjantaina uudelleen. Menin perjantaina puoli seiskan aikoihin todetakseni, että ovessa oli lappu: Suljemme poikkeuksellisesti tänään klo 18.. Just juu... ei kun maanantai-iltana sitten uudelleen, en uskaltanut yötä vasten lääkettä antaa.  Tässä sitten odotellaan muutama viikko mahdollisia vaikutuksia, tehdään harjoituksia ja otetaan niin iisisti kuin pystytään.

Lääkärintarkastus oli tänään. Terve tyttö, hammaskivet pitää poistaa, muuten ok.
Vanhoja vammojahan sillä on, mutta eivät haittaa menoa.
Jaa mitä menoa?? Hani taitaa olla tällähetkellä Suomen, ellei maailman hitain vinttikoira. Ei ole askel korkea ja keveä, joustava, vaan hidas ja laiskanlainen. No, se muuttuu varmasti kun likka saa itsevarmuutta ja luottamusta olotilaansa. Sitten uskaltaa.
Koirapuistossakin käytiin sunnuntaina, ajattelin, että Hanille tekis hyvää päästä irrottelemaan, voisi ajatuksetkin tuuleentua. No, niinhän siinä kävi, että minä taisin juosta enemmän kuin Hani, joka jännittyneenä seistä nökötti lähinnä paikallaan, vaikka otettiin valjaat ja takkikin pois. Pikkiriikkisen 10 sekunnin hepulituksen se sai, Rockyn kanssa teki mieli leikkiä, mutta sitten jänskä otti voiton.
Yritämme uudelleen viikonloppuna, samassa puistossa, jos sitten onnistuisi :)

Kuvia menneeltä viikolta

Hopo: Anna mä nyt vähän pussaan...!

Irina ja Hani sekä sopiva hajurako

Puistossa, kaverina Rocky

Ei oo mun juttu...

Kun sohva ei enää riitä, otetaan tyynyt avuksi :)

Suuria harppauksia

Hani on siis ollut duunikaverinani tiistaista lähtien.

Tyttö on tehnyt valtavia itsensä voittamisia joka ikinen päivä.
Tiistai tökki joka kohdassa, autoon ja  hissiin menemiset, autosta pois tulo sekä ylipäätään liikkuminen sille vieraalla alueella.

Keskiviikkona se ylitti itsensä ja käveli omaehtoisesti hissiin, oli kuulkaas vaikea pidätellä tuuletuksia :)  Wau...!
Tänä aamuna likka hyppäsi auton takapenkille ihan tuost noin vain. Helppoa kuin heinänteko :)
Ihan mahtavan upea tyttö!

Töissä ollessaan se jo hieman itsekseen kiertelee käytävillä ja varovasti kurkistelee huoneisiin. Sillä on jo muutama ihan Tosi Ystäväkin töissä, joille varmasti aikanaan tulee myös Hania kovasti ikävä, kun tyttö on valmis jäämään kotiin työpäivän ajaksi.
Vielä sillä on aika lailla stressi päällä, mutta nyt tasataan stressitasoja vielä ensiviikon ajan ja sen jälkeen aloitamme harjoittelun ihan nollasta jos se on siihen valmis.

Töissähän tulee sille kevyttä harjoittelua päivittäin kun liikun pois huoneestani, hyvin on mennyt. Samoin iltasella se ei enää vingu perääni, vaan jää sohvalle pötköttelemään. Yksin sitä ei vielä ole jätetty vaan lapset, enimmäkseen Henna, on ollut sille etäisenä tukena kotona, lähinnä henkisenä turvana. Eli joku on paikalla, se tietenkin vaatii omanlaisensa järjestelyjä.

Perjantaina aloitamme Clomicalm -lääkityksen tukemaan harjoittelua. Sen vaikutus alkanee muutaman viikon kuluttua, mikäli se Haniin tehoaa. Se jää nähtäväksi. En odota liikoja.

Kaikenkaikkiaan nämä 3 viimeisintä päivää on mennyt todella hienosti, takapakkia siis odotellessa, sillä kyllä se sieltä varmasti on tulossa. Mutta ei mennä asioiden edelle :)

Muutamia kuvia parilta viime päivältä, työpaikalta otettu, sillä iltaisin on jo niin pimeää ulkona, ettei mitään ideaa ottaa pikkupokkaria mukaan :))

Söpistelyä

Tästä kuvasta mamma tykkää!!